Lepokodilla uusia avainhenkilöitä

Lepokotimme (Finnish American Rest Home, Inc.) on saanut uuden toimitusjohtajan.

Tehtavään on valittu pitkään alalla toiminut ja vahvan liikkeenjohdollisen kokemuksen omaava Daniel Benson. Myös Hoitokoti on saanut vahvistusta Patricia Specianin otettua vastuun hoitotyöstä. Tämän lisäksi bisnes-toimistossamme on aloittanut uusi toimistopaallikkö, Elaine Gordon.

Voimme ilolla todeta, etta uudet avainhenkilömme ovat aloittaneet tehtävissään tarmokkaasti, tuoden uusia ideoita ja parannuksia toimintaamme. He ovat myös saaneet tunnustusta talossa jo  pidempään palvelleilta työntekijöiltä, tiimityoskentely heidan kanssaan on helppoa ja sujuvaa.

Bisnes-toimistossamme on viime aikoina tehty pintasilausta uudella maalilla johtokunnan vapaaehtoisten voimin. Mukana maalaamassa on ollut myös henkilöstöpäällikkö David Puuri, joka on ollut tiimissämme viime vuoden lopulta lähtien. David on myös ollut oleellinen osa takaamassa eri toimintojen jatkuvuutta kaikkissa tapahtuneissa muutoksissa.
Muutokset ja parannukset jatkuvat Lepokodilla ja yhteistyöhenki on vahva.

Yhdessä siis eteenpain!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s